Läksykerho

YK-yhdistys on jo useana vuonna tehnyt yhteistyötä Sateenkaari Koto-yhdistyksen kanssa. Aikaisempina vuosina YK-yhdistys on pitänyt läksypiiriä sekä osallistunut maahanmuuttajanaisten ja heidän lapsiensa kerhotoimintaan. Kerhoihin osallistuu noin kymmenkunta koululaista, joita autetaan läksyissä. Tarkoituksena on myös vahvistaa koululaisten suomenkieltä esim. erilaisten pelien avulla.

YK-yhdistys hakee siis vapaaehtoisia ohjaajia kerhoon. Jokaiseen vuoroon tarvitaan ainakin 2 ohjaajaa. Kerhossa pääset tutustumaan Turun maahanmuuttajiin ja uusiin kulttuureihin leppoisassa tunnelmassa, pelailun ja muun kivan merkeissä. Samalla pääset tekemään arvokasta työtä, sillä apuasi läksyjen kanssa varmasti arvostetaan. Mukaan voi tulla, vaikka sinulla ei olisikaan aiempaa kokemusta toiminnasta tai opetustyöstä.

Ohjaajana ei tarvitse olla joka viikko. Hienoa olisi kuitenkin jos sama ohjaajaporukka pysyisi kasassa koko kevään. Kevään lopulla ohjaajia odottaa jotain pientä kivaa sekä todistus tehdystä vapaaehtoistyöstä.

Kerhot pidetään Halisissa osoitteessa Kardinaalinkatu 3. Matkakulut Halisiin korvataan tarvittaessa. Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä monikulttuurisuustoiminnan parissa, joten ilmoittaudu rohkeasti mukaan!

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä sähköpostilla läksykerhovastaavaan mimeri [at] utu.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.